Yhdistyksen kesäterveisiä

5.6.2024

Yhdistyksemme sääntömääräinen kevätkokous hyväksyi laajentuneen toimintamme ensimmäisen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2023. Mennyt vuosi oli monella tapaa haasteellinen, eikä tämän meneillään olevan vuodenkaan haasteista ole helpolla päästy. Yt-neuvottelut jatkuvat toinen toisensa perään ja samaan aikaan pitäisi kyetä panostamaan myös mm. järjestelyvaraneuvotteluihin ja yksittäisten jäsenten edusvalvontaan. Muutoksen tuulet siis puhaltavat myös tänä vuonna.

Valoa tunnelin päässä on kuitenkin näkyvissä. Meneillään oleva kesä on ainakin tässä vaiheessa osoittanut, että kesäsijaisten saanti on ollut aiempia kesiä parempaa ja sijaisiksi on saatu aiempaa enemmän jo valmistuneita ammattilaisia. Tämä saattaa myös ennakoida sitä, että avoimina oleviin tehtäviin saadaan jatkossa rekrytoitua työntekijöitä. Viime vuonna Pirhan rekrytoinnin täyttöaste oli 54 %. Huolta sen sijaan tulee kantaa henkilöstön runsaista sairauspoissaoloista. Sairauspoissaolopäiviä kertyi työssä olevaa työntekijää kohden 21,05 päivää, tukipalveluissa tämä luku oli 26,2 päivää.  Terveysperusteisista poissaoloista 30 % liittyi mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöihin. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien osuus oli 26 %, hengityselinten sairauksien 10 % ja muiden sairauksien 24 %. Edellä mainitut luvut kertovat osaltaan työn määrän ja vaativuuden kasvusta. Näistä asioista olemme myös jäsentemme osalta huolissamme ja pyrimme mahdollisuuksien mukaan vaikuttamaan työelämän yhä kasvaviin haasteisiin. 

Kesä on kuitenkin monelle meistä akkujen lataamisaikaa ja toivonkin, että mahdollisimman moni teistä voi hyvillä mielin nauttia lämmöstä ja palauttavasta lomasta. Sähköautoja voidaan pikaladata, mutta meidän ihmisten lataukseen suosittelen hieman pidempää latausaikaa. Keskittykää viettämään aikaa läheistenne ja ystävienne kanssa. Kyllä ne työt meitä odottavat, muodossa tai toisessa.

Yhdistyksen hallituksen puolesta

Anita Niemelä, puheenjohtaja

PS. Latailen akkujani 17.6.–14.7. ja 2.9.9.2024